Tietokonejumppaa illan iloiksi

Tuli aika päivittää VDR-koneen softa. Vähän pakon sanelemana. Käytössä ollut CF-IDE paketti alkoi korruptoimaan kotihakemistoa turhan paljon ja siellä sijaitsivat kaikki kriittiset tiedostot XBMC:n käyttöä varten. Lisäksi oma VDR-käynnistystiedosto oli kyseisessä hakemistossa. Kaapin perukoilta löytyi yksi 160 Giganen levy, joten sen heitin paikalleen ja ajoin muutaman tarkistuksen. Hyvältä vaikutti, joten matkaan hoi!

Debootstrapilla Ubuntu uusiksi

Ubuntun päivitykseen oli oikeastaan pari vaihtoehtoa. Netinstallina pikkulevyltä tai debootstrapin kautta. Koska tiedän, että kaikkinensa säätäminen ei ole mitenkään nopsa operaatio ja isän rooli saattaa lyödä päälle koska tahansa lähdin kokeilemaan debootstrapia. Joskus aikanaan olen tuon läpi Debianin asennusta kokeillut ja se kaiketi sujui hyvin kun en huonoja kokemuksia siitä muista.

Ennen debootstrappia osioin fdiskillä uudelle vanhalle levylle rootin, homen ja swapin. Tiedostojärjestelmänä ext4 on toiminut hyvin, joten sillä saa mennä. Lyhyt alku meni jotakuinkin näin. Tuore levy on sdb ja se liitetään /mnt/install-hakemistoon.

sudo mount /dev/sdb1 /mnt/install sudo debootstrap maverick /mnt/install

Tässä vaiheessa on asennettu pohja, josta on hyvä jatkaa. Varalta nappasin mukaan vanhan asennuksen sources.listin, vaikka tuoreemman saisi varmasti netistäkin ladattua.

Chroot uuteen asennukseen

Asennuksen seuraava vaihe käsittää siirtymisen tulevaan ympäristöön. Eli chrootilla /mnt/installiin. Ensin kuitenkin pitää liittää pari tärkeää hakemistoa paikalleen.

sudo mount --bind /dev /mnt/install/dev sudo mount -t proc /proc /mnt/install/proc

Chroot onnistuu parhaiten, kun shell on joku muu kuin zsh. Oletuksena tuleva bash käy hyvin. Itse en hoksannut vaihtaa shelliä zsh:ta bashiin ennen aloittamista, joten tässä vaiheessa oli edessä chsh, logout ja login. Sen jölkeen vihdoin sain chrootattua uuteen ympäristöön.

sudo chroot /mnt/install

Tässä vaiheessa talteen otettu sources.list osoittautui hyvin käteväksi. Vanha lista vain uuden tilalle ja asentelemaan. Toki tarkistin listan kunnon ennen varsinaista asentelua.

cat sources.list > /etc/apt/sources.list

Tämän jälkeen aptia peliin updaten ja upgraden muodossa. Samalla kannattaa asentaa kielipaketti, vaikkapa language-pack-en-base. Todennäköisesti tzdata on väärällä aikavyöhykkeellä joten se kannattaa tässä vaiheessa fiksata.

dpkg-reconfigure tzdata

Viimeistelynä vielä grub ja kerneli kehiin.

apt-get install grub-pc linux-image

Tässä vaiheessa tuli se alussa mainittu isä-rooli päälle. Hommat pysähtyivät tunniksi. Mikä katastrofi se olisikaan ollut ilman televisionkatselua

Tähän asti hommat on hoidettu pääkäyttäjän tunnuksilla, mikä ei pitemmän päälle ole hyvä ratkaisu. Uutta käyttäjää kehiin. Tai siis vanhaa mutta silti.

adduser <käyttäjätunnus>

Samalla kannattaa lisätä käyttäjä sudo-ryhmään.

gpasswd -a <käyttäjätunnus> sudo

Vaikka ikinä maailmassa ei olisi halua kirjautua pääkäyttäjänä (roottina) sisälle, kannattaa sen salasana silti asettaa.

passwd

Tämän jälkeen olisi mahdollista jo uudelleenkäynnistää. Mutta oikeastaan mitään etua netinstalliin verrattuna ei ole saavutettu. Joten jatkamme matkaa.

Perusasennuksen jälkeen - asennamme ja säädämme lisää

Siirtykäämme pikkusäätöön. Verkkoasetukset ja hostname kannattaa katsoa kohdalleen. Eli $editori tulille ja menoksi.

vim /etc/hostname vim /etc/network/interfaces

Interfaces-tiedostoon kannattaa lisätä

auto eth0 iface eth0 inet dhcp

Tämän lisäksi tuli haettu ssh, jotta tarvittaessa bootin jälkeen pääsee koneeseen kiinni.

apt-get install ssh

VDR:n asennus

VDR:n asennus lähti käyntiin vilkaisemalla vanhaan wiki-artikkeliin. Jokin kuitenkin veti asentamaan yaVDR:n valmiiksi käännetyistä repoista paketteja. Kääntäminen ja päivittäminen VDR:n testing-haaraan ei ole viime aikoina viehättänyt ja halu oli saada setti kuntoon mahdollisimman nopeasti. Toisaalta tässä ei kauheasti voinut hävitä. Jos mikään ei toimisi olisivat vanhat paketit vielä tallessa edellisestä asennuksesta. Nopeasti vilkaistuna aptilla asentui seuraavat paketit:

vdr, vdr-plugin-epgsearch, vdr-plugin-femon, vdr-plugin-skinsoppalusikka, vdr-plugin-live, vdr-plugin-xineliboutput

Nämä asennettuani päätin kokeilla uutta asennusta tulille. Komennoksi reboot ja hetki odottelua. Takaisin lähtöpisteessä. Vähän miettimistä ja update-grubin ajo. Uusi reboot. Ja sama tilanne. Vielä miettimistä, muutama rebootti ja minä luovutin. Kello oli sillä hetkellä noin 00.00. Tasan. Ja vanha VDR oli käynnissä. Vielä.

Noin 20 tuntia myöhemmin…

Seuraava ilta koitti ja päätin kokeilla konetta käyntiin. Tällä kertaa nappasin vanhan asennuksen kortit pois ja siirsin 160 levyn sata-piuhan portista 4 porttiin 1. Käytössä kun on UUID levyjen kohdalla joten tuolla siirrolla ei ole merkitystä levyjen liittämisen kanssa samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin oli. Ja avot, kone käynnistyi. Raakile se vielä oli, kun X ei bootannut ja VDR herjasi firmware-puutoksista. Jälkimmäiseen auttoi firmwaren kopsaus vanhasta asennuksesta ja ensimmäiseen xorgin asennus.

Tämän jälkeen päätin kaikista varoituksista huolimatta asentaa yavdr:n paketteja enemmänkin.

sudo apt-get install yavdr-startup yavdr-utils sudo yavdr-post-install sudo reboot

Kone heräsi henkiin. Ensin käynnistyi XBMC, jonka sammutin. VDR ilmoitti Channel not found tai jotain tuohon tyyliin. Mutta se oli hengissä. Minun Franken… siis VDR. Vanhat asetukset kanavien ja muidenkin suhteen sisälle ja VDR uudestaan käyntiin. Yllättäen minun televisiosta näkyi Tuomari Nurmion ruma naama. Eihän tuota VDR:ää vielä voinut ohjata kyllä yhtään millään. Paitsi webikäyttöliittymällä. Siispä Tuomari sai olla siinä. Harmi kun konffit PS3-kaukosäätimelle menivät toisen kortin korruptoitumisen mukana. No takaisin sorvin ääreen, tärkeät tallennukset pelaavat kuitenkin.

Kaukosäädin koneeseen

Edellisessä softakokoonpanossa kaukosäätimenä toimi menestyksekkäästi PS3:n BT-kaukosäädin. Sama saisi siis jatkaa. Tuttu ja turvallinen urli esiin ja kaukosäädintä asentamaan. Ensin tarvittavat kirjastot koneelle.

sudo apt-get install libbluetooth-dev bluez-utils cmake bluez-compat

Sitten wgetillä bdremote-ng koneelle ja purkaen. Wikiä seuraten asentelin kaukosäätimen koneelle. Tuon asennuksen yhteydessä ei oikeastaan ihmeitä tapahtunut. Parituksen kanssa oli ongelmia, joista selvisi paristoa vaihtamalla sekä bluez-compat paketin asentamalla.

Mitä sanoo yaVDR

YaVDR on itselle uusi tuttavuus. Paketit asentuivat helposti ja tuntuvat muutaman tunnin jälkeen toimivilta. Web-käyttöliittymä on ihan kiva vaikka vastaavat tiedot kyllä saa kaivettua vaikkapa ssh:n ylikin. Muotta tuolla ne on todella helposti käsillä ja valmiiksi tärkeimmät. Lircin säätö, kanavatiedosto, näyttö ja asetukset ynnä muuta helposti yhdestä paikasta. Toimii. Tällä hetkellä ainoat ongelmat ovat BT-kaukosäätimen naittaminen XBMC:lle ja VDR:n kielen vaihtaminen suomeksi.

Yhteenveto

Asennus jälkikäteen ajateltuna sujui kohtalaisen kivuttomasti. Kokonaisaika oli aloituksesta lopetukseen varmaan se 26 tuntia. Lähes koko ajan kone oli käynnissä siten, että vanha VDR tallensi ja toimi. Viimeiset pari tuntia olivat asetusten säätöä. Odotin että debootstrapin kautta olisin joutunut jumppaamaan enemmänkin, mutta kaiketi minua viisaammat kaverit ovat osanneet tuon ajatella valmiiksi. Vielä jäi säätöä AFP:n ja iStreamdevin verran jäljelle mutta ne ehtii myöhemminkin.